.
en pääse eroon ajatuksesta, että haluaisin äidiksi. vaikka olen niin paskajamassa ku olenkin. huomaan ajattelevani, että asiat järjestyy kyllä jos sitä todella haluaa. miksi mulla nyt puolen vuoden eron jälkeen tuntuu että elämä olisi niin oikeaa jos minulla ja eksälläni olis oikea perhe, johon pian kuuluisi pieni ihmisen alku. miksi tämä nykyinen miesystävä tuntuu vain krapularyypyltä, vaikka hän on ollut minulle parempi mies kuin kukaan koskaan ikinä. hän tarjoaa täydellisen turvallista tulevaisuutta. ja niin tarjoaa eksäkin. mutta kun kummatkin ihmiset tunnen, tiedän, että se täydellinen turva on kummallekin täysin erilainen. ja se on erilainen vielä minullekin.
.
.
.
kello 17.54.
.
olen täällä sairaalassa nyt kuus viikkoa hokenu etten halua mitään. muuta kuin haihtua pois ja lakata olemasta. miksikö? siksi, koska tietoisuus kaikesta on liian tuskallista. en minä niistä puhu. hoitaja sanoo, että olen jo valmis terapiaan. mistä vitun kummasta se sen mahtaa tietää?????? en TODELLAKAAN ole valmis terapiaan!!!! jos en jaksa käydä edes suihkussa viikkoon, miten kummassa voisin olla tarpeeksi vahva aloittamaan TERAPIAN joka tiedetään jo valmiiksi olevan yhtä helvetissä kitumista. paskat! PASKAT!!!!!!
ja lääkäri väittää tietävänsä kuinka pahoin minä voin. mistä saatanan helvetin perkeleestä se voi sen TIETÄÄ!!!!??
.
.
kello 18.12.
.
eksä soitti. se haluaa niin kovin että raskauteni olis totta. niin minäki. mistä helvetistä se johtuu? siitäkö, että haluan elämälleni jonkun suunnan joka on sata varmasti suunta joka pysyy. vai olenko jo niin vanha, että jos joku haluaa alkaa lapseni isäksi, huolin vaikka entisen mieheni joka on kaikki vuodet ollut kaikkea muuta kuin hyvää isämateriaalia?
huomenna on lääkäri. terveyskeskuksessa. se toteaa, olenko kuitenkin raskaana, vai olenko vain läski, vai onko minun vatsassani jotakin todella vialla. sillä niin kaukana normaalista kroppani on. missään muualla ei ole turvotusta kuin vatsan edessä. suoli toimii, eikä ole kaasuongelmia. enkä ole lihonut mistään muualta. yleensä jos minun vatsa on näin suuri, minun pitäisi olla leveydeltänikin aivan armoton. mutta kun en ole. voiko ihmisellä alkaa muutamassa kuukaudessa yhtäkkiä kertymään rasva jonnekkin minne se ei ole koskaan kerääntynyt? onko tämä jotakin ikälihavuutta, sitä paskaa keskivartalolihavuutta jota pitäisi hengen nimessä välttää? vai onko minun biologinen kelloni herättäny minut vihjailemalla, että voisit olla jo siunatussa tilassa jos meinaat ensinkään ehtiä lisääntymään?
miksi mikään muu ei tunnu oikealta kuin tulla äidiksi?
.
kello 18.23
.
en pääse siitä ajatuksesta eroon. en pääse. itken. suren. kärsinkin. mutta ahdistusta tämä ei ole, sen tiedän. miksi minun pitäisi päästä tästä ajatuksesta eroon? mitä? mikä siinä on niin väärää? nekö vanhat muistot, kuinka paha eksä on mulle ollut? luulen että siksi haluan tästä tunteesta eroon. haluan eroon koko äitiyshaaveesta, koska minulla ei ole sitä mahdollisuutta. väännän vain veitsiä tuhansissa haavoissani, ja pian suru on ahdistusta.
.
.
kello 19.02.
.
nyt ahdistaa. ompa kumma! hah!!!!! tekee mieli viiltää käsi soseeksi, haluttaa nähdä ja tuntea kuinka se veri valuu pois tuskana minun sydämestä. mikä siinä on että se auttaa aina? aina ja aina ja aina. koskaan se ei petä. minulla on yksi asia elämässä joka ei koskaan petä. ja se on se terä yöpöydällä, kädenojennuksen päässä. siihen on aina voimia, vaikka ei olisi voimia soittaa ambulanssia tuomaan minua takaisin osastolle. mutta en minä haluakaan takaisin tänne missä minun tarvittavat lääkkeet ovat sioille sopivaa päiväravintoa. tehoaako? EI TEHOA!!!!!!!!!! mutta veren virtaaminen tehoaa aina. minun rakas teräni, sinuun luotan enemmän kuin elämään.
.
.
kello 19.15.
.
nyt vaikea potilas hakee rauhoittavansa. jotakin vatsantäytettä täytyy ihmisen saada, eikö? iltapalaki meni siinä samassa. paahtoleipä, paljon rasvaa ja paksu siivu juustoa, hyvää oli ei voi kiistää. huvittavaa vaan aina hakea se sama saatanan rauhoittava joka rauhoittaa minulta yhden nenäkarvan, se on siinä. mikä perkele siinä on ettei tätä minun lääkitystä saaha siihen kuntoon että voin lähtiä vittuun täältä. varmaan vastaanottavaisempaa potilasmateriaalia olisi jonossa kaupalle asti. ainaki niin minun on annettu ymmärtää. petiä petin jälkeen vaan tylsistyy ilman asukasta. kai se on jokin kuvitteellinen jono, että osastolla luotaisiin fiilis, että tämä on kuulkaa niin hyvä ja kysytty paikka, että eläpäs nyt niskuroi vaan ole kiitollinen. no kiitollinen, mahdan olla, mutta miksi sitten tämä kestokyrpä on otsassa päivästä päivään.
.
kello 20.01
.
jos joku lääkäri ei naura sinun traumallesi, kertoo perseestä revitty hoitaja että olen itse aiheuttanut omat ongelmani, ja toinen samasta perseestä revitty hoitaja sanoo että "täällä ei uhkailla, tai löydät itsesi pian suljetulta" . uhkailinko minä? kerroin että tarvitsen lisää rauhoittavaa koska tuntuu niin pahalta että etsin koko ajan jotakin millä viiltää. jos tämä on uhkailua, mitä vittua minä tässä saatanan laitoksessa teen???
MI-TÄ VIT-TUA ?????????
.
.
en mie jaksa. pettymyksiä pettymyksien jälkeen. helpoin tie olis valita uusi elämä eksän kanssa. ja miehän se kyllä tykkään mennä siitä mistä aita on matalin. mitä siitä seurais? MIKSI MIE VIELÄKI AJATTELEN SITÄ MITÄ MUUT MINUN PÄÄTÖKSISTÄ AJATTELEE???? VITTU MULLA ON YKS ELÄMÄ, JA VAIN MINÄ ITSE VOIN SEN PILATA TAI TEHDÄ SIITÄ MAAILMAN ONNELLISIMMAN ELÄMÄN!!!!
.
.
.
kello 20.34
.
VOI VITTU mie en pääse eroon tästä lapsi- ja äitiys- ja perhe unelmasta. vaikka tiedän ettei koko episodia edes olisi, ellen olisi kropassani huomannut että nyt ei ole kaikki niin kuin pitäisi. ja ehkä sekin on edesauttanut asiaa, että eksäni on tehnyt kaikkensa minun eteen, ja vannoo tekevänsä jatkossakin. no sen se on luvannut noin tuhat ja yksi kertaa aikaisemminkin, en tiedä miksi nyt tahdon niin kovin siihen uskoa. luulisin siksi, koska se kaikki oli valmiina tarjottimella, ehkäpä jopa kultaisella sellaisella. mutta miksi mie vaan jankkaan sitä, että mitä muut siihen sanoisi. sitä mie olen tehny koko vitun elämäni. miettiny mitä muut minusta ajattelee. miten säälittävää ja sairasta.
no en minä sitä vitun päätöstä tänään tee, enkä huomenna. ehkä ensi kuussa. mutta onneksi eksä tulee huomenna pitämään minun kädestä kun lääkäri tutkii onko siellä lapsi vai kysta vai suolitukos vai syöpä. en tiedä miten voisin parhaiten korvata eksälleni sen uskomattoman määrän mitä se on nyt eron jälkeen minun hyväkseni tehnyt. ystävät, ja ite eksäkin sanoo, että hänhän tässä on velkaa yhden kymmenen vuotta mitä hän on minua kaltoin kohdellut. mutta miten tästä kiitollisuuden velasta eroon. eri juttu se. sen olen saanu äidinmaidossa, palvelus palveluksesta oli mikä oli.
.
.
20.42.
.
anteeksi, mutta nyt minun on pakko viiltää. ettäs semmosta äitimateriaalia. mutta kyllä helppas. jos sais nukuttua äitiysunelmoinniltaan. 21.08