torstai, 14. huhtikuu 2011

torstai,

käämit käryää osastolla 2.!! ja ne ovat minun karstoittuneet käämini, YLLÄTYYYYYS!!! Päättämätön....

suklaakakkua lohtuun, ikävä hellua. eilen nähtiin eka kertaa niiiiin helkatin pitkään aikaa että luulis helvetinki jäätyneen siinä ajassa. mutta ei ollut meidän tunteet jäähtyneet, totally opposite,,,,, <3 ja tämä päivä onki menny sängyssä maaten jälkihekumoissa kieriskellen. on mulla hyvä mies voi juuttaan peijooni ja kaikki muut kaverit, kyllä saa parempaa hakea ja KAUAN!!!! mie se kuvittelin että eiiiii yhtään mikään saa minua tänään huonolle tuulelle. mie kuvittelin. kraaaaaaaaaaaah!!! ja aaaaaaaaaaargh!!! ja kyrpä ottassa!!!!!!

tiistai, 12. huhtikuu 2011

tiistai.

miksi en vain voinu sanoa lääkärille että olisin mieluummin kuollut kuin istuisin tässä voivottelemassa? miksi en sano sitä aina kun siltä tuntuu? saattaisi alkaa lääkitystä löytymään. mitä se elämänhalu on? kertokaa mulle mitä helvettiä se on?

en minä jaksa parantua en minä jaksa mitään. ajatuksiani en todellakaan jaksa, niitä en edes kestä. kaikki hetket kun en ole sikiunessa, toivon olevani kuollut. tai vähintään tajuton. en minä jaksa.

hoitaja kävi kysymässä miten menee. hymyilin ja sanoin hyyyyvin menee no problemo. miksi suuni ei sanonut, haluan kuolla?

kaikki ovat niin huolissaan. perhe. ystävät. rakas. eikö kaikille olisi parempi, jos he tietäisivät että haudassa en ainakaan enää kärsi. ja helvettiin en joudu, sen olen jo eläissäni kokenut. jossakin vihreällä niityllä makaisin aina vaan. jos he sen tietäisivät, ei olisi enää huolta. minä olisin viimein turvassa.

viimeksi kun viiltelin, aloin taas raapia lähempää valtimoa ja isoja suonia. minä haluan vain levätä ja olla rauhassa, mutta en minä voi kun minulla on minun pää. ja se on mätä, paha, surkea. ei sellainen pää voi antaa sydämen levätä. eikä tuskainen sydän voi antaa mädän pään levätä. mitä minulle jää? miksi tämä tuska ei lopu koskaan?

maanantai, 11. huhtikuu 2011

sunnuntain ja maanantain välinen yö.

en minä helvetti paljoa vaadi. kohtuullisen mielenterveyden jotta pääsisin jatkamaan elämääni. en minä yliopostosta halua enkä jaksa valmistua. mielelläni menisin yksinkertaiselle liukuhihnalle töihin jossa päätä ei tarvitse rassata. peruspalkka jolla normaali ihminen pärjää. en minä omaisuuksia havittele mitä minä sillä. halua elää yksinkertaista elämää maalla. talossa jossa on vanhan henki ja pihalla rauha.

leivinuunissa leipoisin lapsille pullat ja leivät. hauduttaisin miehelleni lihapadat ja sunnuntaiset riisipuurot. kasvimaalta keräisin talteen perunat ja porkkanat, sipulit, yrtit ja juurekset. mansikoista ja herukoista tekisin hilloa ja mehua, nekin säilyvät hyvin kellarissa.

en minä paljoa vaadi. haluaisin keväisin istuttaa kukkia omalle pihalle. leikata nurmikkoa kesähelteellä. haravoida lehdet talteen puiseen kompostiin. yksinkertaista elämää. lumitöitä, halonkantoa, siivouspäiviä. lasten nukahdettua hetki omaa aikaa. voisin kutoa tai virkata. äiti voisi kai viimein opettaa miten villasukat kudotaan. parhaisiin lakanoihin ja pyyheliinoihin virkkaisin pitsit.

mieheni arvostaisi tekemääni työtä, rakastaisi minua sellaisena kuin olen, ja olisi hellä isä lapsille.

kai minä kuitenkin vaadin liikaa. kun ei minulla ole lähellekään tervettä päätä edes, ja olen jo 33-vuotias. paska mies minulla on ollut liian kauan, hyvä löysi minut vasta vähän aikaa sitten. mutta hän haluaisi olla osa pientä elämääni, ja tulla aikaisin töistä kotiin hoitamaan lapsia ja minua. mutta minun vaatimukseni ovat ilmeisesti hysteerisen suuria, koska mitään en ole saavuttanut.

mutta jos tämä mies, joka on kultaisin koskaan tapaamani ihminen, jos hän jaksaa odottaa että paranen, sitten minulla on kaikki. hän haluaa jakaa elämänsä minun kanssa, ja se loputon hellä rakkaus riittää muodostamaan kaiken sen mistä olen ikinä haaveillut.

sunnuntai, 10. huhtikuu 2011

sunnuntai.

vauvaa on yritetty. ovulaatio ehti mennä uskoisin. tuntuu oikealta että yritettiin kuitenkin. eilen itkin koko matkan kun ajettiin kotiin, pari tuntia. en tiedä itkinkö vasta ekaa kertaa eroa vai itkinkö pelosta että olen valinnut väärin. mutta itkin voi helvetti että itkin. ja se lohdutti minua, pysäytti auton ja lohdutti. tuli meille yöksikin vaikka muita ei ollut kotona kuin isä. vuosikausiin en ole saanut sitä meille yöksi. jotain on tapahtunut.

mutta mulla on rauha. ei ole edes yrittäny ahistaa sen jälkeen ku osastolta sen kyytiin hyppäsin. ei kertaakaan. EI KERTAAKAAN!! ja me käytiin ostoksilla : minä kävin kaupungilla!! ostoksilla, ostoskeskuksia myöten!!! ilman paniikkia, ilman ahdistusta, mulla oli turva. sain myöhästyneeksi synttärilahjaksi elämäni ensimmäiset oikeat aurinkolasit. hienot. en mnä muita lahjoja olekaan saanut. sama sille. olin synttäripäivän osastolla.

olen isän kanssa kahdestaan kotona. jutellaan niitä näitä keleistä ja kuivalihasta. ja minun koirista. ei ahdista. en voi uskoa tätä. äiti tulee kotiin pian, ja se luulee että minua pitää kovasti lohduttaa kun olin eilen niin itkuinen kun se soitti. mutta ei minua enää itketä. 9olen onnellinen. eksän kanssa ollaan puhuttu kaikki entiset asiat uudelleen, haaveet ja pelot. ja minua heittää pelottamasta, en voi oikeastaan sanoa edes enää pelkääväni.

mietin vain miten kertoa tästä muille. mutta miksi pitäisi kertoa. kyllä se tulee ilmi itsestäänkin. ja ihan helvetin sama mitä ne aattelee. ihan oikeasti, yks vitun iso lysti mitä muut aattelee. mulla ei ole ollu rauhaa IKINÄ MUTTA NYT MULLA ON!!!!! ja jos se jonku persettä kutittaa niin voin ojentaa tikun millä raapia, ei vois vähempää kiinnostaa.

olispa jo toukokuun neljäs päivä. sillon on uusi ovulaatio. olen nyt aivan varma tästä. oikeaa hetkeä lapselle ei tule koskaan ja vaikka tämä hetki voi olla ehkä kuitenkin se kaikista huonoin kun olen vielä sairaalassa, niin silti. silti olen täysin varma, tämä on oikein.

.

.

.

kello 21.27.

voi helvetin helvetti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! mitä helvetin vittua tämä taas tarkottaa??????????????????????????????????? mitä mie olen menny tekemään????? ja MIKSI!!!!????? mie inhoan sitä paskaista sikaa joka vinkuu minua takasin, ja mikä vitun osa minussa on saanu suuni puhumaan että miekin haluan sen takasin????!!! SE SAATANAN KUSIPÄÄ on tonkinu puhelimeni ja soittanu nimettömänä minun omalle rakkaalle hellulleni, sille jota EN AIO MENETTÄÄ!!!!!!!!!!!! sille, joka oikeasti suojelee minua ja vie minut maailman ääriin heti, kun tämä minun vitun pääkoppani antaa tuumaakaan myöten!!!! mutta ei, ei tämä saatanan pää parane, ei vittu se voi parantua milliäkään vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin mie vaan sekoan enemmän ja enemmän!!!!!!!! kuka vittu tätä jaksaa KUKA???? KUKA KUKA KUKA KUKA!!!!!?????? mie kuolen tähän!!!!!! ja vasta tiistaina pääsen pois täältä vitun tuppukylästä, jihhuu takasin sairaalaan takasin taas ja taas ja taas ja taas, AINA TAKASIN SAIRAALAAN!!!! en mie jaksa tätä!!!!!!! ampukaa minut pois!!!!!!!!!!!!!

torstai, 7. huhtikuu 2011

torstai.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
melkein hyvä. puolet kahvista ja tupakasta omassa rauhassa. aina saapuu joku joka olemassa olollaan imee minusta vähätkin voimat. keskustele kanssani. jaa miksi vitussa?? olet huomionhakuinen idiootti. miksi minun pitäis olla se joka pönkittää olematonta itsetuntoasi? minä olen vittu ite täälä "parantumassa". ei minua mikään paranna, koska en enää ole kiinnostunut. pistäkää vaan kolme kerrosta alemmas ihan vapaasti, ei vois vähempää kiinnostaa.
 
ekan tupakan puolivälissä sisko lähetti viestin, jossa oli videona esikoisensa ensiaskeleita. aivan ihana! mutta mitä sen jälkeen? miksi minä en pysty iloita kuin minuutin?
 
nyt on torstai. meikkasin maanantaina. sen jälkeen en ole naamaani pessyt. hampaat kerran. who cares really? toiset täällä ovat yhtä toivottomia kuin minä, loput täällä töissä, so who cares? sen tiedän että minä en ainakaan.
.
.
.
.
.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
kello 15.15.
 
 
.
 
mie tosissani yritin äsken. yritin sietää tupakkahuoneessa sitä haisevaa sääliä kerjäävää sikaa. yritys ei riittäny. mutta yritin. hirveä vitutus, mitä vittua mie täälä teen????? mutta missä muuallakaan mie olisin? kotona ei ole hyvä. missään ei ole hyvä. vaikka kaikki tahtovat vain minun parasta. ja minä viis veisaan sille. jos olen jostakin syyllisyydestä oppinut luopumaan, tilalle on tullut seitsemän uutta.
 
mitä sitten? miksi koen syyllisyyttä vaikka en näe itseäni elossa ensi vuonna tähän aikaan? eikö olisi jo aika heittää syyllisyydet omantunnontuskien ja häpeän kanssa samaan paskaloosiin, vittuako minä niillä enää teen?
 
eksä tulee huomenna hakemaan minua lääkärille. luulin olevani raskaana. kolme negatiivista testiä, ja silti toivon että lääkäri huomenna sanoo "on täällä pieni ihmisen alku kasvamassa, onneksi olkoon". tämä raskauden epäilys on lähentänyt minua ja eksää luvattoman paljon. huomaan ajattelevani kuinka hyvä isä hän olisi, ja kuinka hyvä minä äitinä. löysin positiivisia puolia itsestäni. hukuttaisin sen lapsen rakkauteen ja suojelisin kaikelta pahalta. miksi minä en muista yhtään kertaa lapsuudestani, että minua olisi halattu? yhden tukistamisen muistan.
 
olin jo ehtinyt toivoa, että pääsen tänään kotilomille viikonlopuksi. mutta miten se voisi toteutua kun en ole muistanut ajoissa hoitajalle sanoa. oma vika. jospa voisin jatkaa lomaa maanantaille. en tiedä miksi haluan kotiin, ei sielläkään ole hyvä olla. pakenen jatkuvasti jotakin. tiedän kyllä mitä, ja siihen auttaisi kivulias kuolema, sen vitun paskan niin kivulias ja pitkä kuolema, sen, joka on minusta tällaisen ihmisenhaamun tehnyt. ehkäpä kohtalo järjestää sille helvetillisen syövän. se nyt olis hyvä alku kostolle, vähintään se kituminen puolikuolleena vuoteenomana niin kauan että sen pää sekoa. ja fyysiset kivut maksimiin. miksi kukaan ei saa sitä mitä ansaitsee perkele!!!???
 
.
.
.
kello 16.04.
.
 
ja mitä pahaa äiti on tehny? miksi äiti joutuu syyttömänä syytettyjen penkille? äiti luulee kohdelleensa minua väärin, ja siksi olen tällainen. äiti itkee puhelimessa, äiti itkee kun olen kotona, äiti itkee. omaa syyllisyyttään, jota ei oikeasti ole olemassa. en olisi voinut toivoa parempaa äitiä kuin minulla on ollut. mutta enhän minä voi totuutta sille kertoa. en koskaan voisi viedä häneltä koko elämäänsä. niin kuin sen muistaminen on minulta vienyt. lapsuutta ei ole. sitä ei ole. se on valetta, kaikki se on valetta. ja sitä minä suren, sillä vain lapsena olen ollut onnellinen.
.
 
 
 
 
 
 
ja että torstai olis toivoa täynnä? miksi minä en pääse eroon ajatuksesta, että jos minulla olisi vauva, isä saisi vaihtaa vaipat tai kylvettää vauvan vain minun kuolleen ruumiini yli.
 
.
 
 
ja taas tuo saatanan haiseva onneton rääpäle alko rääkkäämään tuota saatanan kitaraansa. ei millään pahalla, mutta jos on vasta kolme sointua silloin tällöin hallussa :    PYSY KAUKANA MUISTA IHMISISTÄ!!!!!!!! voi vittu mie räjähän ihan just nyt AAAAAAAAAARRRRRRGH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
.
.
.
kello 16.39
.
 
koko vitun päivä yhtä saatanan vitutusta, yhtä vitun vitutusta!!!!!!!!! olen niin raivona, että jumalauta tulkaapa sanomaan mulle jotaki väärää, täältä löytyy lääkettä virheen korjaamiseen!!!!! ja miksi mulla vituttaa???? vitustako minä sen tiiän??? 
perkele helvetti saatana tulkaa, tulkaa saatana sanomaan jotaki väärää niin sillon tapahtuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 
 
.
.
kello 16.51
.
 
mutta kun minä olisin tahtonut sen vauvan. minä olisin tahtonut äidiksi, hyväksi äidiksi. vaikka olen kävelevä mädäntynyt ihmistunkio, minä olisin hyvä äiti. ja miksi minä uskon että ex-mies olis sille lapselle maailman paras isä? sama jätkä, joka sais olla linnassa siitä mitä se on mulle 11:n vuoden aikana tehny. mitä vittua tämä on ??? ei kai tämä nyt mitään vitun hormoonimyrskyä ole, kun kerta EN ole raskaana, voi vittu että surettaa....
 
.
 
mietin että missään ei ole hyvä. mutta nyt huomasin, että meidän yhteisessä kodissa voisi olla hyvä. jos mies olisi oikeasti muuttunut, niin kuin nyt puolen vuoden eron aikana olen havainnut. meillä voisi olla hyvä. mutta miksi en mistään hinnasta halua koskaan tavata sen vanhempia enkä isovanhempia? miksi? mistä se kertoo? tunnenko häpeää? häpeää tuntisin ainakin, jos nyt olisinkin raskaana, ja joutuisin kotiväelle ilmoittamaan että palaamme yhteen kun tulee vauva. äiti on kehittänyt eksää vastaan niin valtavan vihan, vaikka tietää vain 5% siitä mitä se todellisuudessa on mulle tehny. hävettää se, että kuinka niin voittajana lähdin, ja nyt palaan maitojunalla takaisin katse maahan luotuna. ja miksi puhun kuin se olisi tapahtumassa?
 
.
.
 
kello 17.43
.
mutta kun minä olisin tahtonut sen vauvan. minä olisin tahtonut äidiksi, hyväksi äidiksi. vaikka olen kävelevä mädäntynyt ihmistunkio, minä olisin hyvä äiti. ja miksi minä uskon että ex-mies olis sille lapselle maailman paras isä? sama jätkä, joka sais olla linnassa siitä mitä se on mulle 11:n vuoden aikana tehny. mitä vittua tämä on ??? ei kai tämä nyt mitään vitun hormoonimyrskyä ole, kun kerta EN ole raskaana, voi vittu että surettaa....
 
mietin että missään ei ole hyvä. mutta nyt huomasin, että meidän yhteisessä kodissa voisi olla hyvä. jos mies olisi oikeasti muuttunut, niin kuin nyt puolen vuoden eron aikana olen havainnut. meillä voisi olla hyvä. mutta miksi en mistään hinnasta halua koskaan tavata sen vanhempia enkä isovanhempia? miksi? mistä se kertoo? tunnenko häpeää? häpeää tuntisin ainakin, jos nyt olisinkin raskaana, ja joutuisin kotiväelle ilmoittamaan että palaamme yhteen kun tulee vauva. äiti on kehittänyt eksää vastaan niin valtavan vihan, vaikka tietää vain 5% siitä mitä se todellisuudessa on mulle tehny. hävettää se, että kuinka niin voittajana lähdin, ja nyt palaan maitojunalla takaisin katse maahan luotuna. ja miksi puhun kuin se olisi tapahtumassa?
.
 
en pääse eroon ajatuksesta, että haluaisin äidiksi. vaikka olen niin paskajamassa ku olenkin. huomaan ajattelevani, että asiat järjestyy kyllä jos sitä todella haluaa. miksi mulla nyt puolen vuoden eron jälkeen tuntuu että elämä  olisi niin oikeaa jos minulla ja eksälläni olis oikea perhe, johon pian kuuluisi pieni ihmisen alku. miksi tämä nykyinen miesystävä tuntuu vain krapularyypyltä, vaikka hän on ollut minulle parempi mies kuin kukaan koskaan ikinä. hän tarjoaa täydellisen turvallista tulevaisuutta. ja niin tarjoaa eksäkin. mutta kun kummatkin ihmiset tunnen, tiedän, että se täydellinen turva on kummallekin täysin erilainen. ja se on erilainen vielä minullekin.
.
.
.
 
kello 17.54.
.
 
olen täällä sairaalassa nyt kuus viikkoa hokenu etten halua mitään. muuta kuin haihtua pois ja lakata olemasta. miksikö? siksi, koska tietoisuus kaikesta on liian tuskallista. en minä niistä puhu. hoitaja sanoo, että olen jo valmis terapiaan. mistä vitun kummasta se sen mahtaa tietää?????? en TODELLAKAAN ole valmis terapiaan!!!! jos en jaksa käydä edes suihkussa viikkoon, miten kummassa voisin olla tarpeeksi vahva aloittamaan TERAPIAN joka tiedetään jo valmiiksi olevan yhtä helvetissä kitumista. paskat! PASKAT!!!!!!
 

ja lääkäri väittää tietävänsä kuinka pahoin minä voin. mistä saatanan helvetin perkeleestä se voi sen TIETÄÄ!!!!??

.

.

kello 18.12.

.

eksä soitti. se haluaa niin kovin että raskauteni olis totta. niin minäki. mistä helvetistä se johtuu? siitäkö, että haluan elämälleni jonkun suunnan joka on sata varmasti suunta joka pysyy. vai olenko jo niin vanha, että jos joku haluaa alkaa lapseni isäksi, huolin vaikka entisen mieheni joka on kaikki vuodet ollut kaikkea muuta kuin hyvää isämateriaalia?

huomenna on lääkäri. terveyskeskuksessa. se toteaa, olenko kuitenkin raskaana, vai olenko vain läski, vai onko minun vatsassani jotakin todella vialla. sillä niin kaukana normaalista kroppani on. missään muualla ei ole turvotusta kuin vatsan edessä. suoli toimii, eikä ole kaasuongelmia. enkä ole lihonut mistään muualta. yleensä jos minun vatsa on näin suuri, minun pitäisi olla leveydeltänikin aivan armoton. mutta kun en ole. voiko ihmisellä alkaa muutamassa kuukaudessa yhtäkkiä kertymään rasva jonnekkin minne se ei ole koskaan kerääntynyt? onko tämä jotakin ikälihavuutta, sitä paskaa keskivartalolihavuutta jota pitäisi hengen nimessä välttää? vai onko minun biologinen kelloni herättäny minut vihjailemalla, että voisit olla jo siunatussa tilassa jos meinaat ensinkään ehtiä lisääntymään?

miksi mikään muu ei tunnu oikealta kuin tulla äidiksi?

.

kello 18.23

.

en pääse siitä ajatuksesta eroon. en pääse. itken. suren. kärsinkin. mutta ahdistusta tämä ei ole, sen tiedän. miksi minun pitäisi päästä tästä ajatuksesta eroon? mitä? mikä siinä on niin väärää? nekö vanhat muistot, kuinka paha eksä on mulle ollut? luulen että siksi haluan tästä tunteesta eroon. haluan eroon koko äitiyshaaveesta, koska minulla ei ole sitä mahdollisuutta. väännän vain veitsiä tuhansissa haavoissani, ja pian suru on ahdistusta.

 .

.

kello 19.02.
 
.
 
nyt ahdistaa. ompa kumma! hah!!!!! tekee mieli viiltää käsi soseeksi, haluttaa nähdä ja tuntea kuinka se veri valuu pois tuskana minun sydämestä. mikä siinä on että se auttaa aina? aina ja aina ja aina. koskaan se ei petä. minulla on yksi asia elämässä joka ei koskaan petä. ja se on se terä yöpöydällä, kädenojennuksen päässä. siihen on aina voimia, vaikka ei olisi voimia soittaa ambulanssia tuomaan minua takaisin osastolle. mutta en minä haluakaan takaisin tänne missä minun tarvittavat lääkkeet ovat sioille sopivaa päiväravintoa. tehoaako? EI TEHOA!!!!!!!!!! mutta veren virtaaminen tehoaa aina. minun rakas teräni, sinuun luotan enemmän kuin elämään.
 
.
.
 
kello 19.15.
 
.
 
nyt vaikea potilas hakee rauhoittavansa. jotakin vatsantäytettä täytyy ihmisen saada, eikö? iltapalaki meni siinä samassa. paahtoleipä, paljon rasvaa ja paksu siivu juustoa, hyvää oli ei voi kiistää. huvittavaa vaan aina hakea se sama saatanan rauhoittava joka rauhoittaa minulta yhden nenäkarvan, se on siinä. mikä perkele siinä on ettei tätä minun lääkitystä saaha siihen kuntoon että voin lähtiä vittuun täältä. varmaan vastaanottavaisempaa potilasmateriaalia olisi jonossa kaupalle asti. ainaki niin minun on annettu ymmärtää. petiä petin jälkeen vaan tylsistyy ilman asukasta. kai se on jokin kuvitteellinen jono, että osastolla luotaisiin fiilis, että tämä on kuulkaa niin hyvä ja kysytty paikka, että eläpäs nyt niskuroi vaan ole kiitollinen. no kiitollinen, mahdan olla, mutta miksi sitten tämä kestokyrpä on otsassa päivästä päivään.
.
 
 
kello 20.01
.
 
 
jos joku lääkäri ei naura sinun traumallesi,  kertoo perseestä revitty hoitaja että olen itse aiheuttanut omat ongelmani, ja toinen samasta perseestä  revitty hoitaja sanoo että "täällä ei uhkailla, tai löydät itsesi pian suljetulta" . uhkailinko minä? kerroin että tarvitsen lisää rauhoittavaa koska tuntuu niin pahalta että etsin koko ajan jotakin millä viiltää. jos tämä on uhkailua, mitä vittua minä tässä saatanan laitoksessa teen???
 MI-TÄ VIT-TUA ?????????
 
.
.
 
en mie jaksa. pettymyksiä pettymyksien jälkeen. helpoin tie olis valita uusi elämä eksän kanssa. ja miehän se kyllä tykkään mennä siitä mistä aita on matalin. mitä siitä seurais? MIKSI MIE VIELÄKI AJATTELEN SITÄ MITÄ MUUT MINUN PÄÄTÖKSISTÄ AJATTELEE???? VITTU MULLA ON YKS ELÄMÄ, JA VAIN MINÄ ITSE VOIN SEN PILATA TAI TEHDÄ SIITÄ MAAILMAN ONNELLISIMMAN ELÄMÄN!!!!
 
.
.
.
kello 20.34
.
VOI VITTU mie en pääse eroon tästä lapsi-  ja äitiys- ja perhe unelmasta. vaikka tiedän ettei koko episodia edes olisi, ellen olisi kropassani huomannut että nyt ei ole kaikki niin kuin pitäisi. ja ehkä sekin on edesauttanut asiaa, että eksäni on tehnyt kaikkensa minun eteen, ja vannoo tekevänsä jatkossakin. no sen se on luvannut noin tuhat ja yksi kertaa aikaisemminkin, en tiedä miksi nyt tahdon niin kovin siihen uskoa. luulisin siksi, koska se kaikki oli valmiina tarjottimella, ehkäpä jopa kultaisella sellaisella. mutta miksi mie vaan jankkaan sitä, että mitä muut siihen sanoisi. sitä mie olen tehny koko vitun elämäni. miettiny mitä muut minusta ajattelee. miten säälittävää ja sairasta.
 
no en minä sitä vitun päätöstä tänään tee, enkä huomenna. ehkä ensi kuussa. mutta onneksi eksä tulee huomenna pitämään minun kädestä kun lääkäri tutkii onko siellä lapsi vai kysta vai suolitukos vai syöpä. en tiedä miten voisin parhaiten korvata eksälleni sen uskomattoman määrän mitä se on nyt eron jälkeen minun hyväkseni tehnyt. ystävät, ja ite eksäkin sanoo, että hänhän tässä on velkaa yhden kymmenen vuotta mitä hän on minua kaltoin kohdellut. mutta miten tästä kiitollisuuden velasta eroon. eri juttu se. sen olen saanu äidinmaidossa, palvelus palveluksesta oli mikä oli.
 
.
.
20.42.
.
 
 
 
anteeksi, mutta nyt minun on pakko viiltää. ettäs semmosta äitimateriaalia. mutta kyllä helppas. jos sais nukuttua äitiysunelmoinniltaan. 21.08